Päihteetöntä Elämää nyt verkossa!
Päihteetöntä elämää from CurlyMedia on Vimeo.
Rokkia, recciä ja railakasta menoa
Millaista on olla tekemässä musiikkivideota? Miltä se tuntuu? Curly-nuoret haastattelivat kolmea Grein Anatoimian Päihteetöntä Elämää – musiikkivideon tekijää.
Curlyn ja Vantaan kaupungin nuorisopalveluiden yhteisessä nuorten mediaryhmässä alettiin vuoden 2009 helmikuun alussa työstämään päihteidenvastaista musiikkivideota. Videon tekemiseen osallistui parikymmentä nuorta. Nuoret tekivät musavideon alusta loppuun asti itse. He käsikirjoittivat musiikkivideon tarinan, kuvasivat ja editoivat. Lopuksi nuoret järjestävät musiikkivideon ensi-illan Vantaan Vernissalla 27.5.2009.
Aluksi videolle täytyi löytää bändi, jonka tavoitteet ja arvot sopisivat yhteen Curlyn ja Vantaan kaupungin nuorisopalveluiden mediakasvatushankkeen kanssa. Lisäksi piti löytää sopiva biisi, mieluiten bändin oma ja tätä varten sävelletty. Onni suosi hanketta ja bändiksi löydettiin punkpoikabändi Grein Anatomia (jutun Grein Anatomiasta voit lukea seuraavalta aukeamalta). Säät eivät suosineet kuvauksia, mutta sen ei annettu häiritä. Välillä taivaalta tuli räntää, lunta ja vettä. Kuvauksien loppuun mennessä kaikki lumi suli kuitenkin pois.
Yhteen hiileen puhaltaminen mahdollisti videon onnistumisen ja loistavan lopputuloksen. Tästä videosta kaikki tekijät voivat olla ylpeitä!
Näet videon tällä sivulla!