Paljonko hiuksia lähtee pesussa?

  • tehnyt
Nainen mietti suihkussa paljonko hiuksia lähtee pesussa

Ihana kiharainen pörrö, mutta pesun jälkeen on katastrofaalinen tilanne viemärissä. Mitä pitää tehdä? Paljonko hiuksia lähtee pesussa? Vähän riippuen, että millainen hiuslaatu on kyseessä, niitä lähtee päivässä 50-150. Joten määrä ei ole suuri ja siihen tuskin kiinnittää sen suurempaa huomiota. Ongelma se on silloin, jos hiustenlähtö on voimakasta tai sitä kestää yhtäjaksoisesti pidempään. Ja jos vielä tuntuu, että hiukset harvenevat ja tuntuvat ohuemmilta kuin ennen, niin asiaan on hyvä puuttua. Tosin se on vaikea aihe lääketieteellisesti. Siihen vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa lääkitys, sairaudet, perinnöllisyys sekä stressi.

Hiusten hyvinvointi riippuu monesta tekijästä, mutta tärkeintä on se, että hiuspohja voi hyvin. Naisilla varsinkin on usein tapana käyttää melkoisia määriä kemikaaleja hiuksissaan ja mikäli ei pesun yhteydessä pese hiuspohjaa kunnolla, sinne kerääntyy vähitellen melkoinen kerros ainesosia, joka tukkii päänahan pinnan. Hiuspohjassa on olemassa happovaippa, jota ei pitäisi pilata päivittäisillä pesuilla. Kun happovaippa on pois, hiuspohja on alttiimpi tulehduksille. Siitä on seurauksena kutinaa sekä hilseilyä. Hiusten hoidossa tärkeintä on se, että siellä on juuri sopiva kosteustasapaino ja päänahka voi hyvin. Hiusten oma rasva on tärkeää päänahalle ja hiuksille.

Miten pelastaa ihanat kiharat?

Siinä vaiheessa, kun tuntuu, että hiuksia vain lähtee eikä siihen oikein löydy mitään järkevää syytä, kannattaa perehtyä hiustensiirtomenetelmiin. Näitä operaatioita tehdään myös naisille. Kaikilta klinikoilta ei näitä toimenpiteitä tosin ole saatavissa, mutta asiasta on hyvä ottaa selvää ja tarkastella eri klinikoiden hintoja. Hiustenlähtö on naiselle yleensä suurempi ongelma kuin miehille. Naisethan mielletään yleensä hahmoiksi, joilla on ihanan pitkät ja kiharat hiukset. Vaihdevuosien aikana voi hyvinkin tulla saman tyyppistä hiuskatoa ohimoilla kuin miehilläkin. Sitten löytyy myös se naisryhmä, joka on tullut tutuksi plastiikkakirurgian kanssa, joten heille päätös käydä myös hiustensiirrossa on huomattavasti helpompi.

Vallalla on myöskin sellaisia käsityksiä, että hiustensiirrossa on ajeltava valtaosa hiuksista pois, mutta se ei pidä paikkaansa. Jos niskassa on runsaasti hiuksia ja mikä ettei kiharaisiakin, niitä ei tarvitse ajella kuin luovuttavalta alueelta, mistä karvatupet otetaan. Se alue, mihin ne istutetaan, voi olla pitkänä. Se tosin hidastaa toimenpidettä ja operaatio siitä syystä kestää vähän kauemmin. Toimenpiteet tehdään nykyaikaisilla työkaluilla ja arpiakaan ei yleensä jää operaatiosta jäljelle. Ennen kuin tähän vaiheeseen on päästy, pitää kirurgin kanssa konsultoida omista odotuksistaan ja käydä koko operaatio läpi. Lopputuloksen on oltava realistinen ja odotettava tulos mahdollista saavuttaa.

Entä miehen kiharat hiukset ja hiustensiirto?

Myöskään miehillä ei kiharat hiukset lainkaan haittaa hiustensiirtoa. Esimerkiksi luovutusalueelta niskassa kasvavat kiharat voi siirtää vastaanottavalle alueelle samalla tavoin kuin suoran hiuksen. Kuten naisillakin, siirrännäiset ajetaan lyhyiksi ja kasvaessaan niistä tulee juuri sellaisia, kun ne ovat olleet luovutusalueella. Konsultaatio on tärkein hetki, kun käydään lävitse, millainen toimenpide on ja miten se kullakin asiakkaalla on parasta tehdä. Esimerkiksi jos luovutusalueen hiukset ovat ohuita, ei niistä myöskään tule paksuja, kun ne kasvavat istutuksen jälkeen. 

Jos näitä kahta vertailee keskenään, niin naisten hiustensiirrot ovat enemmän pientä hienosäätöä ja operaatiot pysyvät tästä johtuen suhteellisen pieninä. Miehille on tyypillisempää, että hiustensiirrot kattavat suurempia alueita kaljuuntumisesta johtuen. Mutta olipa kyseessä kumpi operaatio tahansa, niin niitä voi tehdä tuloksekkaasti molemmille sukupuolille. Tarjontaa hiustensiirrolle on tänä päivänä jo melkoisesti, jopa runsauden pulaa, joten jokainen varmasti löytää itselleen sopivan klinikan sekä sopivan toimenpiteen. Hinnathan vaihtelevat paljon toimenpiteen suuruudesta sekä hiusten paksuudesta riippuen sekä mitä menetelmää leikkauksessa tullaan käyttämään.

Hiusten hoito leikkauksen jälkeen

Samalla tavoin kuin curly girl -metodissakin hiuksia hoidetaan hyvin ja hellästi, niin pitää tehdä myös hiustensiirron jälkeen. Klinikalta saa kotihoidon ohjeet sekä aineet, joilla pääsee hyvin alkuun ja siirrännäiset pääsevät hyvin kasvamisen alkuun. Ei myöskään pidä ihmetellä sitä, jos leikkauksesta kuluu vuosi, ennen kuin uusi kasvu on hyvässä vauhdissa. On myös todettava, että eihän curlyn kiharatkaan tule yhdessä yössä, vaan vaatii pidemmän aikajakson sekä säännöllistä hoitoa. Molemmissa tapauksissa pitää olla riittävän pitkäjänteinen eikä heittää niin sanotusti kirvestä kaivoon ensimmäisistä vastoinkäymisistä.

Oikotietä onneen ei ole sen enempää curlyssä kuin hiustensiirrossakaan. Molemmissa on myös tärkeää hyväksyä se uusi “minä” toimenpiteen jälkeen. Kiharat lisäävät naiseutta huomattavasti ja upeat hiukset huomataan aina. Myös kaljun katoaminen vähitellen tekee miehestä tai naisesta uuden ihmisen. Siihenkin joutuu varautumaan, että ihmisillä on mielipiteitä joka lähtöön eikä niistä kannata välittää. Kateellisilla on kateellisten tapa ilmaista asiaa, mutta ne, jotka aidosti tykkäävät uudesta ulkonäöstä, ilmaisevat sen myös. Tärkeintä on kuitenkin se, että itse on tyytyväinen lopputulokseen.